FRANKIN PÄIVÄKIRJA
PÄIVÄKIRJA 12.07.2015, KIRJOITTANUT OMISTAJA
Frank saapui tänään toiselta talliltani tänne Lavilaan, sillä muutoin minulla ei olisi riittänyt aika Frankille saatikka sitten sen kanssa kilpailemiseenkaan. Frank saa nyt sitten jäädä Lavilaan kokonaan, eikä se täältä lähde enää minnekään. Ori kyllä innoissaan, kun pääsi heti katselemaan ja tutustumaan tallin ympäristöön sekä muihin hevosiin. Frank pääsikin muiden mukaan laitumelle, jossa se hetken irroiteltuaan alkoi laiduntamaan. Muutto uuteen talliin ja ympäristöön ei kyllä näyttänyt Frankia tressaavaan sitten yhtään. Pikemminkin ori oli innoissaan, kun pääsi taas kunnon hevoslaumaan pyörimään - ja vieläpä laitumelle!
VALJAKKOVALMENNUS 04.07.2015, KIRJOITTANUT JADE
Grave's Franqueza ravasi reippaasti ympäri kenttää, kunnes pyysin sen ohjastajaa, Vívaa, siirtymään lävistäjälle ja pysähtymään luokseni. Osoitin kohti päätyä, jossa oli yhteensä 10 tarkkuuskoeradan porttia. Koska Frank ja Víva olivat vielä melko uusia valjakkoajon parissa, olivat portit leveitä ja määrältään vähäisiä. Jotta he eivät kuitenkaan pääsisi liian helpolla, vaan saisivat hyvän tilaisuuden kehittyä, oli radassa yksi hieman vaikeampi kohta.
Víva oli tutustunut rataan jo aiemmin ja sai nyt luvan lähteä suorittamaan sitä rauhallisessa ravissa. Ensimmäinen suoritus onnistui hyvin. Kehoitin seuraavaksi nostamaan vauhtia, mutta tästä Frank innostui ja vaikean osuuden lähestyessä myös vauhti nousi mielestäni liian suureksi. Víva pääsi kuitenkin osoittamaan hyvät hermonsa ja Frank yllättävän ketteryytensä, joiden ansiosta kärryt vain lähes hipaisivat porttia. Suoritukset vain paranivat valmennuksen loppua kohden, josta voi koko valjakko olla ylpeä!
KOULUVALMENNUS 15.06.2015, KIRJOITTANUT PISTE VRL-11720
Vuorossa oli Frank, oikein komea musta friisiläisori. Vedin taidokkaalle ratsukolle vaativan B:n tason kouluvalmennuksen, jonka aloittelimme hyvillä alkuverryttelyillä. Pitkiä alkukäyntejä seurasi kunnon ravailut ja hevosen kunnollinen haltuun otto. Herkästi kuuntelevalle ja reippaalle Frankille homma ei tuottanut ongelmia ja Víva osasi hyvin ratsastaa hevosensa. Taivuttelut eivät tuottaneet juuri ongelmia, joita teimme alkuverryttelyjen loppupuolella enemmän ja enemmän, edeten kunnon työskentelyyn, jossa vielä vedimme laukanvaihtoja kahdeksikolla. Ori otti aluksi useampaan otteeseen vaihdon jäljessä, joten teimme parin toiston kautta sen niin, että vaihto saatiin oikeaan kohtaan. En viitsinyt kuitenkaan sen enempää alkaa ”junnaamaan” nuoren Frankin kanssa samassa asiassa, ettei tämä vain kyllästyisi. Pyrin pitämään treenin mielekkäänä ja mielenkiintoisena, joten emme jääneet juuri mitään asiaa puimaan pidemmäksi ajaksi kuin oli tarpeen. Kootut askellajit eivät tuottaneet ratsukolle missään vaiheessa sen suurempia ongelmia. Frank kuunteli oikein hyvin ja Vívan oli se helppo saada muutenkin jo koottua ja pidettyä siinä. Ori kantoi myös hienosti itsensä ja sen komeita liikkeitä oli oikein mieluista katsella. Otimme taas väleissä hieman laukannostoja, ensin helposti käynnistä ja sitten peruutuksesta. Aluksi tuli muutama raviaskel ja tätä taas puitiin hetken aikaa, että ori saatiin virheettömästi nostamaan laukan, ilman että Vívan tarvitsi suuremmin alkaa elämöimään selässä, vaan että simppelit avut riittivät vauhdin antoon. Valmennuksen lomassa oli selvää että Frank oli pidettävä hyvin kontrollissa, tai muuten se löysi helposti vilkuiltavaa jostain muualta kuin edestäpäin, jonka vuoksi se veti pari innokasta sivuloikkaa ilman sen suurempia syitä. Víva onnistui kuitenkin pitämään pääasiassa Frankin keskittyneenä treenauksessa ja saatiin hyvin käytyä eri asioita läpi valmennuksen aikana!
PÄIVÄKIRJA 14.06.2015, KIRJOITTANUT OMISTAJA
Olin lähtenyt katsomaan erästä friisläisoria Grave's Franqueza - jota minulla ei todellakaan ollut tarkoitus ostaa. Nähtyäni kuitenkin tuon upean näköisen, ilmavat liikkeet omaavan hevosen - oli aivan myyty, enkä enää voinut vastustaa kiusausta, vaan minun oli aivan pakko ostaa tuo komistus itselleni tallin täytteeksi. Ja ei mennt montaa viikkoa, kun Frank asteli ylväänä talliin. Sitä sainkin sitten ihastella joka välissä, kun tuo ravaili pää ylhäällä ja häntä kaarella pitkin tarhaa.